sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Toinen päivä kissanäyttelyssä.

No täällä ollaan ja kehässäkin oltu jo. Tuli vähän kiire. Piti meidän vuoro olla vasta sen tuomarin viimeisenä, mut oliki keskellä. No ei huonosti kuitenkaan menny, Kirasta tykättiin. Eilen meni hieman pienessä sumussa, kun olin vasta ensimmäistä päivää kissanäyttelyissä. Mut kyl tää systeemi rupee hiukan selkiintymään, mutta on vielä paljon opittavaa. Ensin se kissa menee tuomarin arvosteluun. Sitten jos tuomari tykkää siitä, niin se voidaan pyytää takaisin ja se sitten kilpailee muiden kissojen kanssa, jotka on niinku sen tuomarin tykkäämiä. No sit niit on eri rotuisia siinä ja tuomari valitsee niistä parhaimman. Sitten sen ryhmän voittaja menee paneeliin, mistä voi saada best in show tittelin. Niin mä tän ymmärsin et se menee. Mut jos rupeis käymään enemmän ni tulis tutuks kaikki tittelit ja kaikki nippeli nappelitiedot. Mut kyllä tämän kaiken oppii ku tarpeeks jaksaa olla mukana.

Tässä tällaista pientä ja jatketaan odottelua. N. klo 15 alkaa paneeli ja sit täält pääsee lähtee joskus klo 17:30 jälkeen. Ja kyllä sellainen tunne tulee että haluan rotukissoja lisää. No pentuja sitten odotellessa, odotan Kiran pentuja sitten innolla, että millaisen näköisiä niistä tulee. :)

Mutta minä kiitän ja kuittaan täältä Turusta ja jos menis ajan kuluks vaiks shoppaamaan. :)

perjantai 22. marraskuuta 2013

Alkuhuumaa...

No terve, meinasin nyt ihan paikanpäältä tervehtiä. Oon täällä Turun messukeskuksessa kissanäyttelyssä. Oon täällä mun yhden kissani kanssa, Kiran. Joka on turkkilainen angora. Oon täällä ekaa kertaa ja oon täällä Kiran kasvattajan kanssa. Kira ja kolme muuta kissaa meillä täällä on. Kira hieman huutelee välillä, mut kyl se rupee jo tottumaan. Kiva katsoa kun tänne rupee ihmisiä tulemaan ja näkee livenä niitä kissarotuja, joita on aina halunnu nähdä. Kaikki pyhä birmat, siamilaiset ja muut karvaset ja vähän vähemmän karvaset otukset. Tarkoitan vähemmän karvaisilla noita enemmänki karvattomia kissoja. Mut kertoilen sitten enempi päivän päätteeks, ku oon tän koko homman nähny. Tämähän tavallisille ilman kissoja tuleville aukeaa klo 10. Tulkaa paikalle jos kissat kiinnostaa.

Mutta onnea siis Kiralle ja noille kolmelle muulle kaverille.

Minä päätän ja kuittaan täältä messukeskuksesta.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

I want to travel the world.

Joo, taas on hiukan tullut väliä kirjoittamiseen.
Syy siihen on että työ on taas väsyttänyt mut.
Mä oon ollu niin väsyny kaikkeen, en oo tehny mitään erityistä. En oo käyny missään.
Mä oon vaan herännyt uuteen aamuun ja käyny töissä. Siltikkään rahaa ei tunnu riittävän mihinkään.

Mun pitäis miettiä että aionko jäädä tonne vanhainkotiin töihin vai oikeesti kattoo jotain ihan muuta. 
Ja toiseksi mul on sellanen olo että en haluu asuu täällä korvessa.
Mut just oon ostanu oman asunnon ja hiukan laittanu sitä kuntoon ja tääl on rauhallista asua ja kaikkea, mut tää paikka. Oon asunu täällä koko ikäni ja olis kiva välillä muuttaa johonkin kauemmas, tai ei niinkään kauemmas, kun johonkin "isompaan paikkaan".
Maisemat siis ottaa jo päähän..
Mul on aina ollu kaikenlaisia haaveita, matkustaminen, musiikki (ois kiva käydä keikoilla, mä "fanitan" niin monia tyyppejä). Kuten One direction ja se olis ihan oikeesti kiva nähdä livenä. Kaikkia suomalaisia laulajia+bändejä (CHEEK!) olis kiva nähdä. Sekin että olis sellanen kaveri joka myös tykkäis näistä kaikista musiikkijutuista ku mäkin, ni voiskin mennä kaikkea katsomaan. 
Valokuvaaminen olis kivaa. Kamera puuttuu :'(
Olis kiva ostaa järkkärikamera, että vois ruveta valokuvaamaan ihan oikeesti, koska se on kivaa.
Siinäpä mulle harrastus, sitten kun pystyn hankkimaan kameran.

Mä meinasin kirjotella matkustamisesta, että mihin haluaisin matkustaa ja miksi ja kaikkea sellasta.
Ja etsiä kaikkia kivoja kuvia taas piristykseks.

Kaikkein eniten haluaisin matkustaa Iso-Britanniaan, Lontooseen.



Koska se kieli, vaikka se onkin pelkkää englantia, mutta enemmänkin sen aksentin takia, koska olis kiva oppia itsekkin puhumaan ensinnäkin hiukan paremmin englantia ja se aksenttikin kuulostais kivalta.
Siellä on tietysti kaikkea kivaa nähtävääkin.
Kukapa ei haluaisi tuonne matkustaa ja nähdä uutta. 

Tässä näitä kivoja kuvia:




Tämä on kokoajan mun päässä, kun joku tuliski ja veis mut Lontooseen. Se vaan on niin tosi unelma.

Mul on tällanenkin pieni "unelma", vähän niinku elokuvis. Tää on mun unelmatulevaisuus. :D

Toisia paikkoja/maita, joissa haluaisin käydä:

- Pariisi (ja koko Ranska)





- Italia




- Australia (Tiiän että se on todella kaukana..)





- Amerikka (erityisesti New York ja Los Angeles)




- Kreikka




- Irlanti




Ja onhan niitä monia muitakin, mutta nää nyt päällimmäisenä.
Tässä teille nyt tällainen. 
Koitan keksiä teille jonkun mielenkiintoisen jutun seuraavaksi kerraksi. :)

HEIPPA!








sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Hyvää Sunnuntaita..

Nyt vaan meinasin ihan taas vaan kirjotella että miten on päivät menny.

Noh, kirjottelin viimeks sillon 8. päivä perjantaina, no selvisin hyvin siitä lapsenhoito keikasta ja pääsin kotiin sitten nukkumaan.

Sitten seuraava päivä menin iltavuoroon. 
Töissä meni ihan samalla tavalla kuin ennenkin mummoja ja pappoja hoidellessa + syötettäessä.
Pääsin siitä sitten kotiin klo 20.
Sitten menin kotiin ja katselin tv:tä sen aikaa ja + katsoin sen elixir-musikaalielokuvan loppuun, kunnes sitten menin nukkumaan.

Sitten kello soittikin jo klo 6.10 sunnuntaiaamuna, eli tänään.
Aamuvuorohan se ja isänpäivä.
Siellä taas meni ihan normaalein kuvioin.
Sitten klo 15 pääsi kotiin ja sieltä sitten suoraan iskää moikkaamaan.
Olin siellä n. tunnin ja sieltä sitten ajelin Raisioon äidin luokse, siellä piti hoitaa kissoja, kun ei äiti ole kotona.
Laittaa niille ruokaa kippoon + vettäkin ja sitten siivota hiekkalaatikko.
No sieltä tv:stä sitten just sopivasti tuli Dancing on Ice uusinta neloselta, joten katsoin sen ja datasin samalla.

Sitten läksin ajelemaan tuolla pimeässä kotiin ja kyl se on niin raivostuttavaa "räpsytellä" niitä pitkiä valoja, ku autoja tulee vähän väliä ja muutenkaan en tykkää ajaa pimeessä.
Mutta kotiin selvisin ja nyt on kone päällä ja ajattelin illan ratoksi katsella elokuvaa.

Ja tämän illan elokuvana olisi Dorian Gray.



Tässä elokuvassa on pääosissa:

Ben Barnes
Colin Firth
ja
Rachel Hurd-Wood.

Tää on vuonna 2009 tehty fantasia-trilleri, eli odotettavissa on että taikajuttuja ja jottain jännää, koska on trilleri.

Tässä olisi traileri:



Joo kun kattoo jo tota traileria, ni hyvältä näyttää, mun on joskus ennenki pitäny kattoo tää, mut se on jotenki vaan unohtunu, mut jos sen nyt sais katteltua ja voin kertoa oliko hyvä vaiko huono.

Joo, rupeen piakkoin kattomaan tota leffaa, nähdään taas joku päivä. :)

Tässä vielä pari kuvaa:





perjantai 8. marraskuuta 2013

Illanviettoa lapsenvahtina

No tänään on ollut ihan normaali päivä. Iltavuoro töissä ja sen jälkeen lapsenvahdiks siskolle. Onneks kello oli jo sen verran paljon et voi laittaa lapset nukkumaan. No hieman pienoisen "huutamisen" jälkeen sain ne pesemään hampaat ja menemään yläkertaan. No luin niille iltasaduks nalle puh kirjan. No ne ehkä nukahti kun on niin hiljasta. Nojuu, että saisin ajan kulumaan niin meinasin että vois katsoa elokuvan viaplaysta. Selasin niitä elokuvia ja kohdalle sattui tällainen elokuva: Mr. Popper's penguins, eli suomeks Herra Popper ja pingviinit. Siinä on pääroolissa Jim Carrey, joka on ihan pirun hyvä näyttelijä. Nyt olen vasta hiukan katsellut ja näyttää ihan kivalta elokuvalta. Hyvää illan jatkoa kaikille ja hyvää viikonloppua!

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Jo 50. postaus :)

Joo, tosiaankin tää on jo 50. blogipostaus ja toivottavasti niistä on ollut jollekkin iloa.

Mä en tiiä mistä mää alottaisin, no mulla on ollu tässä pari vapaa päivää, huomenna töihin, ou jea.

Olin kerran jo koittanut tehdä pannukakkua, eihän se eka sitte iha menny putkeen. Mut toisella kerralla siitä tuli tosi hyvää. :)



No totanoinni, iha ensiks oli se Ikean reissu, joka oli jo 1.11. Eli pari päivää siitäkin on jo.
Voin vähäsen listailla tänne mitä ostin, kuvaa en oo saanu otettua, kun ei oo ku toi kännykamera ja ei oikee napannu. :D

Mut tässä näitä juttuja:

- Sängynpääty
- Lampaantalja (kun oli halvalla..)
- Sisustustyyny (valkoinen)
- Pussilakana + tyyny-setti
- Silikonisia muffinivuokia
- Erilaisia joulujuttuja (joulupalloja ja kaikkea krääsää)

Tällasta sieltä Ikean suunnilta sitten.

Sitten mulla on tosiaan ollu pari vapaata, no menin äitille käymään, koska oltiin eilen elokuvissa katsomassa suomalaista elokuvaa, Leijonasydän.



Se oli todella hämmentävä ja siinä ei tienny et itkeäkkö vai nauraako pitäis.
Mutta täytyy myöntää että Dome Karukoski osaa ohjata elokuvat todella hyvin.


Hyvät näyttelijät oli tossa elokuvassa ja siis hyvä suomalainen elokuva kaikinpuolin.
Tässä oli pieni juonipätkä:

Dome Karukosken elokuva Leijonasydän on koskettava ja särmikäs kertomus pikkukaupunkilaisesta uusnatsista, Teposta (Peter Franzén), joka rakastuu kiihkeästi temperamenttiseen Sariin (Laura Birn). Uudella avovaimolla on tummaihoinen poika Ramu (Yusufa Sidibeh). Kasvaako Teppo ulos ennakkoluuloistaan? Voittaako rakkaus vai kaveriporukan luoma paine? Entä miten käy Ramun, joka saa isäpuoliehdokkaakseen uusnatsin? Elokuvan yllättävän ja kulmikkaan huumorin taustalla on suuria tunteita ja sen ytimessä sykkii rohkea ja lempeä leijonasydän.



Siinäpäs oli siitä päivästä.

Joo kello olikin aika paljon, enkä oikeen jaksanu kotiinkaan lähteä, niinpä jäin äidille yöksi.
Sitten siis tänään käytiin shoppaamassa aika monessa paikassa.
Enimmäkseen myllyssä.

Tällasia juttuja sitten ostin:








+ puuttuu yksi naulakko.

Joo, siinäpäs oli se.

Ja nyt vaan kirjottelen tätä juttua ja juon kaakaota ja katson Emmerdalea.
Eli mukavaa iltaa kaikille ja myös mukavaa huomista päivää.


PS. Ja plussana tuli mieleen, värjäsin hiuksia, punasta edelleenkin. :)

perjantai 1. marraskuuta 2013

Kuin eilistä päivää..

Juups,

Eilen olikin yksi vapaa päivä, tänään siis taas töihin.

Menin äidin luona käymään ja oli tarkoitus muutenkin mennä vähän ostoksille.

No mehän lähdettiin ja ensin mentiin Minihintaan, siellä on vieläkin loppuunmyynti ja sieltä enimmäkseen sai halvalla pesuaineita. Ja sitten mukaan tuli pari pientä juttua.

Sitten mentiin Ikeaan, koska mun on pitänyt ostaa jo kauan itelleni sängynpääty tohon sänkyyn, kun se on niin tyhjän näköinen ja siihen on pakko laittaa jotakin.

Sängynpääty on paketissa joten se ei ole vielä paikoillaan, mutta tässä siitä kuva.


Tuollainen kiva puinen, kun muuten tuo makkari on aikast värikäs.

Sitten sieltä aina mukaan tulee kaikkea pientä kivaa, mutta niistä teen selvityksen myöhemmin.

Että odotelkaa rauhassa, ensi viikolla kuulette mitä muuta Ikeasta lähti mukaan.


Heippa :)